Pirkanmaa no: 76 Demarkistinen pastafari

Vaalihaa vai lihavaali

Lihaveroa on nyt jo eräiden vihertävän vasemmalla sijaitsevien toimesta ehdoteltu kurittamaan niitä joille ruoka ja sen hinta ovat arjessa kovin oleellisia. Itse olin lukevinani rivien välistä tarkoituksen tuottaa uusi arvolisäveron luokka, jota aletaan perimään lihasta ja lihavalmisteista.

Se ei yllätä, että veroja ollaan korottamassa, syy löytyy aina, mutta olisihan se kerrankin kivaa, jos jotain veroa alennettaisiin, eli annettaisiin kerrankin kepin sijasta porkkanaa. Esitetään siis sellainen täysin villi ajatus, että avomaan kasvikset vapautettaisiin kokonaan arvonlisäverosta, tämä ei vaikuttaisi hirveästi verokertymään ja näiden tuotteiden ollessa sellaisia että niitä ei kannata tuoda kaukomailta, kotimaisten tuotteiden kysyntä säilyisi tai jopa kasvaisi. 

Avomaalla kasvatetun juureksen, kaalin tai viljan ilmastokuorma on melko pikkuruinen verrattuna kasvihuoneiden tuotoksiin. Teknisesti asia ei pitäisi olla monimutkainen, jo olemassa olevan 0% arvonlisäveron piiriin tarvitsee vain lisätä uusia tuotteita, onhan meillä vedessäkin erikseen valmistevero. 

Eräille aatesuuntauksille mieluisana puuhana tämä ikuinen rangaistusverojen nikkarointi ja toive, että pelkällä kepillä voitaisiin muuttaa ihmisten käyttäytymistä toivottuun suuntaan, kuulostaa omiin korviini aina kadonneiden diktatuurien keinoilta. 

Oletettavasti tämä on toiveajattelua, kovin harvoin kotomaassamme on veroja alennettu, yleensä luotetaan siihen että hintojen nousulla ei ole negatiivisia vaikutuksia. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Eihän niitä haitattomien tuotteiden veroja voi alentaa, kun silloin ihmisille jäisi enemmän rahaa niihin haitallisiin... Jotenkin noin veikkaan Vihreiden ja ylipäätään kaikkien tasaveroa hinkuvien tahojen ajattelevan.

Haittaveroissa on kyse vain siitä, että köyhät halutaan rajata pois kulutusjuhlan piiristä, ettei juhlat päättyisi liian pian.

Paljonko maksaa uusi maapallo?

Käyttäjän tervoneneduskuntaan kuva
Janne Tervonen

Näinhän se vähän tahtoo olla, Rinne haluaisi lihan pois alimpien tuloluokkien pöydästä, ilmeisesti siksi, että jäisi niille joille hinta ei merkitse mitään enemmän syötävää.

Käyttäjän MattiKarvonen kuva
Matti Karvonen

Vapauttaa verosta voisi myös kaikki vapaasti laiduntavat ja ruohoa syövät tuotantoeläimet. Nehän ovat hiilineutraaleja kasvattaa. Etelä-Suomessa voitaisi peuroja ja kauriita kasvattaa samaan tyyliin kuin saksanhirviä keskieuroopassa ja poroja Lapissa. Myös visentti pärjäisi talvet luonnonmuonalla jos vain olisi vettä tarjolla. Yhdestä visentistä saisi yhdelle perheelle runsaat lihat vuodeksi.

Käyttäjän tervoneneduskuntaan kuva
Janne Tervonen

Hirvieläimet kasvavat erittäin hyvin suomalaisessa luonnossa, ehkä niiden pyyntimääriä voitaisiin kasvattaa. Ainahan päästöjä tulee, mutta vaihtoehtona on että ei syödä, kyllähän aitatolpista ja pyydystämisestä saisi päästöt laskettua, mutta vähemmän kuin vaikkapa hedelmien raahaamisesta toiselta puolelta palloa.

Toimituksen poiminnat